Talvella on hyvää aikaa tehdä tarvittavia toimenpiteitä etenkin sisällä, samalla kun maa lepää lumen alla. Leutoina talvina pihatöitä voi toki jatkaa pitkälle.
Alta löytyy listaa, josta kannattaa pohtia olisiko jokin kohta itselle ajankohtaista.
Lumityöt
Lumityöt jäävät usein kesämökiltä hyvin vähälle. Kuitenkin aina välillä olisi hyvä lumet käydä luomassa, jotta kinokset eivät pääse kasvamaan liian suuriksi. Terassit myös tykkäävät, jos niiden päältä saa välillä lumet pois. Kotona lumityöt kohdistuvat usein vain kriittisimpiin kohtiin ja muu piha jää lumen alle. Autamme puhdistamaan myös loput lumet pihalta, jolloin piha ei pienene talven edetessä.
Hiekoitus
Luminen ja jäinen piha on liukas ja voi olla vaarallinen. Autamme pihan hiekoituksessa ja jään poistossa. Ota yhteyttä niin jutellaan tarpeista lisää.
Pihatien auraus
Mökkitie voi jäädä lumen valtaan talven tullen. Tie olisi hyvä saada aurattua, jotta pelastuslaitoskin pääsee tarvittaessa kohteeseen, eikä jää pelastustoimet siitä kiinni. Vaikka mökkiä ei käyttäisi, voi tulipalo syttyä lähes mistä vain. Toisaalta myös vapaaviikonloppu mökillä on mukavampi aloittaa ajamalla suoraan pihaan kuin luomalla lumia pihatieltä ennen edes pihaan pääsyä. Ota yhteyttä niin jutellaan lisää!
Kodinkoneiden uusiminen
Talvella kannattaa uusia kesämökin vanhat tai epäkuntoiset kodinkoneet; uuni, astianpesukone, pyykinpesukone... Talvella niiden vaihtaminen ei vaikuta niiden käyttämiseen. Kotona kodinkoneiden vaihdot kannattaa yrittää ajoittaa kiireisimmän sesongin ulkopuolelle. Koneiden asentaminen kuuluu sähköasentajalle, emme valitettavasti tee sitä.
Pienet remontit
Talvella on hyvä hetki lisätä kesämökin puuttuvat listat tai maalata sisäseinät uudella värillä. Näin keväällä pääsee nauttimaan uudesta ilmeestä, eikä ensimmäisenä ole mielessä edelleen puuttuvat listat nurkista.
Pihan ja pihatien parantaminen
Talvella on hyvä hetki myös lisätä sepeliä tai hiekkaa pihan parkkipaikalle. Kannattaa kuitenkin odottaa maan jäätymistä, jos tilaa kuorma-autolla sepeliä, jotta pehmeä maa ei anna periksi.
Pihasuunnittelu
Syksy ja talvi on oivallista aikaa tarkastella niin koti- kuin mökkipihaa tarkalla silmällä. Mikä pihassa toimii, mikä ei. Etenkin kannattaa katsoa tarkkaan onko pihassa erityisen märkiä kohtia, joihin toivoisi muutosta. Kannattaa merkata itselle ylös mihin toivoisi muutosta, jolloin keväällä ja kesällä on selkeä suunnitelma pihan muokkaustöille. Silloin osaa myös kertoa ammattilaisille mitä toiveita pihan muokkaukseksi olisi.
Puiden kaato
Pihapuiden kaadot sujuvat myös talvella. Maan ollessa jäässä ei kaatuva puu jätä välttämättä edes yhtä isoa jälkeä kuin kesällä. Rannassa olevat puut ovat hyvä kaataa talvella jään päälle. Raivaamme kaatuneet ja kaadetut puut, mutta emme kaada puita. Poikkeuksena pienet ja kaukana rakennuksista olevat puut.
Rännien puhdistus
Jos syksyllä unohtui rännien puhdistus lehdistä ja muusta roskasta, ei rännit vedä kevään sulamisvesiä. Kevät talvella lämpötilan ollessa plussalla rännit olisivat silloin hyvä puhdistaa.
Kevätsiivouksen suunnittelu kesämökille
Lopputalvesta on hyvä aika alkaa selvittelemään vaihtoehtoja kesämökin kevätsiivouksen tekijäksi, jos itsellä voimavarat tai kalenteri ei anna periksi sen tekemiseen. Näin mökkiviikonloput pääsevät heti sään salliessa vaivattomasti käyntiin.
Autamme mielellämme listan tehtävissä niin talven aikana kuin kevään tullenkin. Ota rohkeasti yhteyttä!