Päivitämme sivustoa, pahoittelemme mahdollisia häiriöitä.
Kalustomme pystyy vetämään ja kuljettamaan suuria kuormia. Kalustomme pystyy myös kuljettamaan kuormat ahtaissa paikoissa pienellä massalla, jolloin saamme ne kuljetettua aivan työkohteen viereen. Tarjoamme kuljetuspalvelua esimerkiksi pihakivetyksen oston avuksi; voitte huoletta ostaa tarvittavan määrän kiveä, ja antaa meidän huolehtia kiven tuonti rakennuspaikalle. Näin voitte myös itse asentaa kivetyksen, eikä oman peräkärryn kantavuuksista tai vaadittavien ajokorttien luokituksista tarvitse huolehtia. Kuljetamme tarvittavat materiaalit perille myös pidemmälle puutarhan syövereihin, vaikka kivi kiveltä kantaen, jos muu ei auta. Toki pienkuormaajalla mahtuu melko ahtaisiin väleihin.
Emme toimita tavaraa kuorma-autolla, joten esimerkiksi yksityistien kantavuudesta ei tarvitse huolehtia. Mikäli reitille osuu myös painorajoitettuja osuuksia, huolehdimme itse niiden kestävyydestä ja mahdollisten vahinkojen korvaamisesta/korvauksesta.
Kuljetusapua tarvittaessa, OTA YHTEYTTÄ, niin katsotaan tilanne!